Tänään tiistaina 23.4 Kuninkaantien lukion opiskelijoilla oli mahtava tilaisuus päästä tutustumaan kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen syvemmin erilaisten työpajojen parissa. Nämä yhteistyössä Entressen kirjaston ja lukuisten ansioituneiden vieraiden kanssa toteutetut työpajat keskittyivät mm. luovaan kirjoittamiseen, kirjavinkkaukseen ja omien unien hyödyntämiseen kirjoituksessa. Vaikka työpajat kestivät vain yhden oppitunnin, saivat opiskelijat runsaasti uusia ideoita liittyen erilaisiin kirjallisuuden muotoihin.
Mm. Rambo- ja Terveisin Seepra -kirjat kirjoittanut Nadja Sumanen perehdytti opiskelijat Unien maailma-työpajassa unten merkitykseen ja osallistujat pääsivät muokkaamaan omia uniaan sanalliseen muotoon. Lisäksi kaikki unista kiinnostuneet pääsivät pohtimaan uniin liittyviä käsityksiä sekä lukemaan kirjojen henkilöiden näkemiä unia.
Kirjavinkkauksen avulla jokainen voi löytää uutta kiinnostavaa luettavaa.
Minna Canth ja lukeminen -pajassa tutustuttiin tietokirjailija Minna Maijalan johdolla yhden Suomen tunnetuimpiin naiskirjailijoihin kuuluvan Minna Canthin elämään ja tuotantoon. Mitä hän luki ja mitä lukeminen hänelle merkitsi? Millä tavoin lukeminen vaikuttaa ihmisen maailmassa olemisen tapaan nykyaikana? Muun muassa tällaisiin kysymyksiin päästiin pajassa pohtimaan vastauksia.
Dekkarien kiehtovaan maailmaan tutustuttiin kirjailija Pauliina Suden ohjaamassa dekkarityöpajassa. Osallistujat pääsivät tekemään hauskoja ja inspiroivia kirjoitus- ja ideointiharjoituksia, joissa rakennettiin jännitystarinan henkilöitä, kokeiltiin eri kerrontatyylejä ja pohdittiin tarinan kaarta ja jännitteen kasvattamista.
Kirjailija Kaisa Happosen vetämässä Revi se -pajassa käsiteltiin runoa ja sen mahdollisuuksia oman mielipiteen ilmaisussa, sekä testattiin sanojen ja sanavalintojen voimaa. Pajassa päästiin mm. leikkaamaan runoja sanomalehdistä ja paljon muuta.
Harjoitusta oman tekstin tuottamiseen opiskelijat saivat Minäkö kirjoittaisin -työpajassa. Entressen kirjastossa pidetyssä erikoiskirjastonhoitaja Raisa Alamerin vetämässä työpajassa syvennyttiin kaikkeen siihen, mitä omien tekstien kirjoittamiseen liittyy.
Jenni NyblomÂ