teksti ja kuvat: Lulu Marstio
Wilmaan tulee viesti. Viesti on rehtoriltamme: on aika palata takaisin lähiopetukseen! Vihdoin ja viimein, ajattelen. Seuraavalla viikolla astelen lukion tutuista ovista sisään leveästi hymyillen. Lukiolaisten painajainen, etäopetus, on vihdoin tullut päätökseen.
Etäjakso oli vaikeaa aikaa, mutta se myös opetti paljon. Kuten sanonta menee, kaikella on tarkoituksensa, ja vaikeat ajat kasvattavat eniten. Listasin alle 3 asiaa, jotka itse koen oppineeni koronapandemian varjostamana lukio-aikana.
1. Itseni johtaminen
Ruudun tihrustamista kahdeksalta aamulla, puoliunessa. Lounaaksi kakkua ja muroja. Yhtäkkiä tulee ilta, enkä ole saanut ollenkaan raitista ilmaa. Silmiä särkee eikä särkylääke tunnu auttavan. Sama toistuu seuraavana päivänä, ja seuraavana. Muutaman viikon kuluttua päätän, että tämä ei voi jatkua näin.
Etäopetusjakso opetti minulle paljon itseni johtamisesta. Selkeä rytmi lähti elämästäni kokonaan, kunnes ymmärsin, että minun täytyy itse rytmittää päiviäni pysyäkseni tahdissa. Aloin tehdä itselleni to do-listoja ja aikatauluja. Niiden ansiosta arkeni sai edes jonkinlaisen järjestyksen kaoottisen sekamelskan sijasta.
2. omasta hyvinvoinnista huolehtiminen
Ennen koronapandemiaa olin vielä himourheilija ja saatoin käydä salilla monesti viikolla. Nyt liikuntakertani olivat laskeneet peräti nollaan per viikko. Ei huvittanut, kun kaikki oli kiinni. Etäopetus vei kaiken energian. Jossain vaiheessa aloin kiinnittää huomiota siihen, miten huonosti fyysisesti voin. Tuona ajanjaksona, kun liikunta oli vain ja ainoastaan omalla vastuulla eikä itseä ollut motivoimassa kuntosaliympäristö tai oma joukkue, ymmärsin todella, mitä vastuun ottaminen omasta hyvinvoinnista tarkoittaa. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen vaatii itsekuria, paljon sellaista. Aloin pikkuhiljaa lisäillä vapaa-ajalleni liikunta-aktiviteetteja kotitreenistä luonnossa lenkkeilyyn. Opin jopa nauttimaan niistä!
3. taukojen pitäminen
Maaliskuu oli jo pitkällä. Mikään ei oikein enää kiinnostanut eikä innostanut. Saatoin kuunnella oppituntia vain sivukorvalla, ja tällöinkin tieto meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Diagnosoin itseni: olin lähestymässä lukiolaisen burnouttia. Silloin jos koskaan, oli oikea aika kyseenalaistaa opiskelurytmiäni. Se oli nimittäin aikamoinen sekasorto: saatoin opiskella 6 tuntia putkeen ilman yhtäkään taukoa. Saatoin tehdä jokaisen annetun koulutehtävän niin tunnollisesti kuin vain pystyin. Ei mikään ihme, että aivoni alkoivat käydä hitaalla.
Ymmärsin, että taukojen pitäminen ei ole merkki laiskuudesta tai motivaation puutteesta, sen sijaan ne ovat osa älykästä opiskelua. Tauot auttavat aivoja palautumaan, vaikka kyseessä olisikin ihan vain lyhyt sellainen. Pomodoro-tekniikan löydettyäni opiskeluni keveni yllättävän paljon. Pomodoro-tekniikka tarkoittaa, että opiskellaan aktiivisesti 25 minuuttia, ja sitten pidetään taukoa 5 minuuttia. Sama toistetaan. Tekniikan hyödyntäminen toi rytmiä opiskeluuni ja lisäsi motivaatiota. Jaksoin opiskella täysiä lyhyen ajan, koska tiesin saavani tauon pian. Opiskelun tauottamisen avulla onnistuin hinaamaan itseni takaisin maan pinnalle uupumuksen rotkosta.
Etäjakso oli meille kaikille raskasta aikaa eikä sitä enää mielellään kovin paljon muistele. Kasvoimme kuitenkin sinä aikana paljon ihmisinä ja opiskelijoina. Jokaiselle etäjakso oli erilainen, mutta paljon painimme samankaltaisten haasteiden kanssa. Niiden haasteiden ansiosta olemme tänään entistä vahvempia lukiolaisia - ja ihmisiä.