Teksti: Helmi Pikkarainen
Kuvat: Pixaby
Rauhaisa hikilenkki, check, lempeä jooga, check, kasvohoito, check, älykellon päiväkohtaisen yhteenvedon ruotiminen, check, itseapukirjan raamatunomainen selaaminen, check. Vihdoin saa levätä!
¨Hyvinvoinnin suorittajaksi on helppoa luiskahtaa siksi, että ajan ihanteet suorastaan työntävät suorituskeskeistä elämää kohti”, toteaa Johanna Malinen mittaamisen petollisuutta ja pelastavaa vaikutusta nykyajan vilskeessä pohtivassa kolumnissaan Mittaamme hyvinvointiamme, vaikka jatkuva suorittaminen on monelle petollista (YLE, 12/2019). Nykyaikana niinkin laaja käsite kuin hyvinvointi tunnutaan typistettävän kovin suppeaan, jämäkkään ja liikkumavaraa uupuvaan muottiin. Hyvinvoinnin pyhään kolminaisuuteen luetaan liikunta, ruoka sekä unen määrä siinä, missä elämästä nauttiminen, merkityksellisyyden kokemukset esimerkiksi harrastusten kautta ja ihmissuhteet arvotetaan toissijaisiksi. Asian laita on ongelmallinen siinä mielessä, että pelkkä lukujen tuijottaminen kun kertoo ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista lopulta verrattain vähän.
Hyvinvointi liittyy yksilön omaan kokemukseen voinnistaan ja yleistilastaan, ja sillä on peräti kolme ulottuvuutta. Se on sidoksissa terveyteen, vaikkakaan ei ole tälle absoluuttinen synonyymi. Ihmisen ollessa psykologian tunnilla vatvotun mantran mukaisesti psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus on syytä pohtia, kuinka paljon yksittäisen ja karkeiden asioiden, kuten suuhun sukaistujen suupalojen, juoksuaskelten kuukausittainen summa tai unen syklien vaihtelut kertovat kontekstista irrotettuina wellnessistä. Voitanee kuitenkin todeta, ettei hyvinvointi ainakaan oman käsitykseni mukaisesti ole pilkuntarkkaa virheetöntä suorittamista vaan enemmänkin lempeää joustavuutta ja itsemyötätuntoa.
Moderni fiksaatio asioiden mittaamisen lienee ainakin osin peräisin talousjärjestelmästämme. Kapitalismin ihanneihminen on itsestään huolehtiva yritteliäs työmuurahainen, joka maksimoi tehokkuutensa kaikilla elämänsa osa-alueilla niin vapaalla kansanterveyttä vaalien kuin työn touhussa. Malinen nostaa kolumnissaan esille, kuinka hyvinvointi on jopa kaupallistettu suunnattomaksi bisnekseksi. Elämän suoritusluontaistuessa asioiden, joiden voitaisiin ajatella kasvattavan hyvinvointia, kuten mittaamisen, lopputulos voikin olla nurinkurinen. Ihmiset uupuvat ja nuutuvat yhä nuorempina ja tiheämpään tahtiin työpoissaoloja ja työhyvinvointia mallintavien käyrien kääntyessä vastakkaisiin suuntiin.
Elämän ollessa arvaamatonta on kuitenkin inhimillistä ja ymmärrettävää hakea tasapainoa ja
varmuutta mittailemalla erinäisiä seikkoja. Toki ihmisten ollessa heterogeenistä massaa ja erilaisia yksilöitä, joillekkin mittaaminen soveltuu paremmin kuin toisille. Malinen pohtiikin kolumnissaan suorittamisen olevan petollista eritoten perfektionismiin taipuvaisille, aina vain parempia tuloksia hamuaville, ihmisille. Mittaaminen voi edellä mainitun mukaan olla “hyvä renki, mutta aivan luokaton isäntä”.
Myös itse allekirjoittaneena omakohtaisesti täydellisyyden tavoittelun kuuseen kurkottaneena olen todistanut suorittamisen ja miltei täydellisen uupumisen katajaan kapsahtamisen itseni sekä lähipiirini kautta. Siinä vaiheessa, kun äitini älykello alkoi sydämellisesti muistuttelemaan keskellä yötä jaloittelun tarpeesta, oli mokoman laitteen aika lentää kauniissa kaaressa romukoppaan.
Puhumattakaan siitä, ettei älykellojen suoltama data ole aina todenperäistä tai luotettavaa. Niin ihmisen päivittäiseen energiatarpeeseen kuin sopivaan määrään liikuntaa ja unta vaikuttavat monet muuttujat, joita laitteet eivät välttämättä osaa arvioida täsmäperäisesti. Kellon arvioimien fyysisten ominaisuuksien muuttaminen mitattavaan muotoon on helpompaa kuin hyvinvoinnista kenties laajemmalla skaalalla kertovien seikkojen. Uskon kuitenkin, että keksimme tavan mitata niitä. Ehkä tähän ei tarvita edes numeerisia lukemia vaan jokaisen omakohtaista itsetietämystä. Ihmiset eivät saa kasvaa liian irtautuneiksi kehonsa signaaleista. Malinen muistuttaakin, kuinka paljon luontevampaa on ymmärtää kehonsa tarpeet, kun aidosti kuuntelee sitä korva tarkkana. Olisi suorastaan dystooppista, jos maailmamme lipuisi moiseen pisteeseen, jossa tarvitsisimme jatkuvasti kaiken maailman antureita kertomaan mielialastamme, koska emme siihen itse kykenisi.
Maan asukin hyvinvoinnin mittaamiseen käytettyjä laitteistoja olisi siis syytä uudistaa. Enkä tällä tarkoita pelkästään älykellon asetusten päivittämistä aina ajan tullen. Enemmänkin sitä, että meidän pitäisi punnita uudestaan työkaluja, joilla tätä tässä kyhäelmässä ärsyttävyyteen asti jankattua hyvinvointia mittaamme. Vastaava muutos vaatisi myös mahdollisesti vaikeita keskusteluja jokaisen itsensä kanssa: ummehtuneiden ajatusmallien hyvästä ja pahasta ruuasta periytymisen katkaisemista, liikunnan ilon mietiskelemistä, rajojen asettamista ja ihmissuhteiden laadun harkitsemista, kehon kuuntelemista ja itsemyötätunnon ja omanarvon tunnon valjastamista käyttöön. Kenties jatkossa joka ikistä ruutua to do -listalla ei tarvitse koristaa riittävyydestä kiirivä rasti.
